VIP-SISÄPIIRI

Ulla 34v. 2,2kg lihasta lisää ja 11,1kg rasvaa pois

Laihtumista ilman kalorien laskentaa

Tässä Ullan esimerkki siitä että laihtuminen ei vaadi kalorien laskentaa vaan perusrutiinien lukitsemista arkeen laadukkaan ja säännöllisen ruokailumallien suhteen. Ullan kanssa harjoittelumäärä on ollut 3-5x/vko - mikä tärkeintä se on ollut säännöllistä. Ilman säännöllisyyttä mikään harjoitusohjelma ei toimi. Liikunnasta pitää oppia myös nauttimaan ennen kuin voi odottaa sen lukitsemista omaan arkeensa pysyvästi. Mainittakoon, että Ulla oli perusesmerkki ns. normaalipainoisesta, mutta hyvin rasvaisesta kehosta. Kaunistelematta voidaan puhua "laihaläskistä". Voimaa kehossa ei ollut lainkaan mikä on hyvin tyypillistä naisilla joilla ei ole lainkaan voimaharjoittelua taustalla ja ravataan vain ryhmäliikuntatunneilla (tai ei liikuta ollenkaan).

Nyt maaliskuussa 2014 harjoittelussa ollaan jo asetettu aivan erilaiset tavoitteet vrt. toukokuussa 2013 jolloin aloitimme projektin. Etenkin voimapuolella löytyy edelleen mukavasti kehityspotentiaalia vaikka harjoituspainot ovat moninkertaistuneet lähtötilanteeseen verrattuna. Ulla haluaa tulevaisuudessa kroppaan hieman lihasta ja muotoa. Tämän eteen tehdään edelleen systemaattisesti töitä ja katsotaan mitä loppuvuoden kehityskaari tuo tullessaan.

 

 

-Marko

 

Ullan sanoin

Otin yhteyttä Markoon koska juoksuharrastukseni jäi polvivaivojen takia katkolle ja olin päättänyt aloittaa kuntosalin pidemmän tauon jälkeen. Halusin ammattilaisen tekemän harjoitussuunnitelman ja kuntosaliohjelman. Tavoitteeni oli saada ne “viimeiset 5-10 kg ” pois. Ydinsanoma oli alusta alkaen, että salilla ei tarvitse asua eikä tarvitse treenata 2 tuntia päivässä, mutta sitten kun harjoitellaan niin sitten tehdään kunnolla ja oikein! Itselläni on vielä paljon kehittymisen siinä, että osaisin antaa ihan kaikkeni, mutta en onneksi kuulu enää siihen kastiin joka pyörii salilla ympyrää ja tekee joka laitteessa vähän jotain ilman minkäänlaista suunnitelmaa :)

Ikävä kyllä, kovakaan treenaaminen ei tuota hyvää tulosta jos ruokavalio ei ole kunnossa. Itse olen yrittäjä ja olen jatkuvasti liikenteessä joten omien eväiden tärkeys kyllä korostuu tässä, pieni kylmälaukku kulkee usein matkassa mukana. Heti kättelyssä tein valmentajalleni selväksi, että syön herkkuja “enemmän kuin laki sallii” joten ruokapuolella ensimmäinen vaihe oli alkaa vähentämään herkkujen osuutta. Alkukartoituksessa kysyttiin että mikä voisi pilata projektini onnistumisen ja muistan, että kirjoitin sinne SUKLAA. Se kyllä on osoittautunut aivan todelliseksi haasteeksi kohdallani. Olen muuttanut ruokavaliotani todella paljon ja parempaan suuntaan.

Vaikka ruokavaliossa on edelleen petrattavaa olen joka tapauksessa jotain tehnyt oikein. Säännöllisesti tehdyt mittaustulokset osoittavat että kehonkoostumus on muuttunut halutunlaiseen suntaan. Meillä on vielä valmennusjaksoa jäljellä ja nautin edelleen joka hetkestä. Nyt tässä vaiheessa hieman harmittaa, että olen ollut turhan rento ruokavalioni suhteen, mutta toisaalta se voi kuitenkin olla myös hyvä asia kokonaisuutta ajatellen. Olen ehtinyt paremmin sisäistää uutta ruokavaliotani ja tehdä muutoksia omaan tahtiin ja nyt kun asiat lähtee käyntiin omasta aloitteesta ja halusta niin ne on varmasti myös helpompi toteuttaa kuin niin että ensimmäisenä päivänä olisi sanottu että ota itseäsi vaan niskasta kiinni ja nyt vaan unohdat kaikki herkut!

Voin suositella Markoa ja Kuntokompassin Personal Training Studioa kaikille joilla on tunne että ” jotain tarvitsisi tehdä “. Kenellekään ei lyödä liukuhihnalta salitreeniä tai luetella mitä saa syödä ja mitä ei vaan etsitään yhdessä asiakkaan kanssa se toimivin malli.

PT MARKON VIP-SISÄPIIRI

 

POIKKEUKSELLINEN MAHDOLLISUUS PÄÄSTÄ KÄSIKSI ILMAISEKSI TYÖKALUIHIN, JOITA KÄYTÄN OMASSA ASIAKASTYÖSSÄNI

 

Hinta 0€ (Arvo 380€)

VIP kurssisi aktivoituu heti käyttöösi.

LIITY SISÄPIIRIIN ALTA

Jätä alle sähköpostisi ja pääset HETI käsiksi materiaaleihin ILMAISEKSI